ajankohtaista | 11.11.2025 09:00
Kausi 2025 päätökseen
Kauden ensimmäiset pelit pelattiin huhtikuun loppupuolella ja viimeiset isänpäivänä.
Viime kaudella täyttynyt hole in one taulu sai rinnalleen uuden ja siihen täytettä tulikin heti neljän pallon verran. Ensimmäisenä holarin iski Anssi Heikkilä, toisen Terho Saari , kolmannen Samuli Siipo ja viimeisimmän Benjam Lehtola. Lisäksi Ari Ilmakangas onnistui kesäkuussa lyömään pallonsa reiällä 7 kuppiin kahdella lyönnillä. Näin syntyi kentän kolmas albatrossi.
Kierroksia kentällä pelattiin tänä kesänä yhteensä yli 21100, mikä oli uusi ennätys. Edellisvuonna päästiin 17500 kierrokseen, joten kasvua tuli 3600 kierrosta. Vieraspelaajissa oltiin samalla tasolla kuin edellisinä vuosina eli vähän yli 3000 kierroksen.
Kiitoksia kaikille 40v juhlakaudesta. Nähdään keväällä 2026!